Ammattidiesel
Autotuojat ja -teollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitykseen nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta. Esityksessä nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettuun lakiin lisättäisiin ammattitarkoitukseen käytetyn dieselpolttoaineen veronpalautusta koskevat säännökset. Autotuojat ja -teollisuus ry kannattaa ammattidieselin käyttöönottoa Suomessa.
Esitys on erittäin tärkeä koko Suomen kannalta, sillä valtaosa teollisuuden ja kaupan kuljetuksista Suomen sisällä kulkee kumipyörillä. Polttoainekustannusten raju heilahtelu ja asettuminen korkealle tasolle iskee rajusti mikroyritysvaltaiseen kuljetusalaan. Logistiikan kustannusten nousu heikentää pitkien etäisyyksien Suomessa teollisuuden kilpailukykyä eurooppalaisiin kilpakumppaneihin verrattuna.
Suomessa diesel maksoi heinäkuun 2026 lopussa 35 senttiä enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tästä muodostuu vuositasolla yli 330 miljoonan euron lisäkustannus maanteiden tavaraliikenteelle ja sen asiakkaille, kaupalle ja teollisuudelle.
Veronpalautuksen määrä olisi 3,3 senttiä litralta. Palautusta voitaisiin hakea joko tammi-kesäkuun ja heinä-joulukuun jaksoilta taikka kerralla koko kalenterivuodelta. Veronpalautuksen taso on maltillinen. Etenkin, kun huomioidaan kuljetuskustannusten kilpailukykyyn vaikuttava paine yhtäältä geopoliittisten kriisien nostaman polttoaineen hinnan kautta ja toisaalta uusiutuvan biopolttoaineen jakeluvelvoitteen lähivuosien korotusuran myötä. Myös vuonna 2028 alkava EU:n polttoainejakelijoiden päästökauppa tulee nostamaan polttoaineen hintaa. Raskaan tavaraliikenteen puolella sähkö ei ole vielä suurimmalle osalle kuljetusyrityksiä realistinen vaihtoehto.
Pidämme kuitenkin nykyistä hallituksen esitysluonnoksen palautusmallia hallinnollisesti raskaana, erityisesti huomioiden lainsäädännön tarkoituksen, eli logistiikan kilpailukyvyn parantamisen.
Ehdotamme tämän sijaan käytettäväksi toimintamallia, jossa lain ehdot täyttävä kuljetusyrittäjä ilmoittaa ammattidieselin käytöstä suoraan polttoaineen jakeluyhtiölle, jolloin kuljetusyrityksen käyttämiltä maksukorteilta veloitetaan suoraan ammattidieselin mukainen alennettu polttoaineen hinta.